½-lehti No. 2/2012

Pirjetta Brander: ”Kuvasalkun tarjoaa Inka-Maaria Jurvanen”, s. 14-23 (artikkeli ja 9 sivun teoskuvaesittely)
Taiteilijakuva: Pirjetta Brander

Lehden kansikuvana kuvataiteilija Elina Aution muotokuva / Inka-Maaria Jurvanen: ”Elina Autio”, 2012, 20 x 20 cm, lyijykynä ja akryyli vanerille

”Torkkelin kuvataidelukion jälkeen Inka-Maaria Jurvanen (s.1980) pääsi opiskelemaan graafista suunnittelua Evtek muotoiluinstituuttiin Tikkurilaan. Valmistuttuaan hän totesi, ettei ala ollut sopiva.
  – Tietokonetyöskentely tuntui ikävältä, vain yhdeltä ylimääräiseltä välineeltä minun ja lopputuloksen välillä. Vaikka työ on visuaalista, se on vain pintaa, eikä minulla ollut sananvaltaa sisältöön. Minulla ei ollut työhön intohimoa, enkä olisi ollut siinä hyvä.

Jurvanen aloitti kuvataideopinnot Taidekoulu Maan iltakurssilta, josta siirtyi päivälinjalle. Hän valmistui kuvataiteilijaksi keväällä 2008.
  – Maa oli minulle oikea koulu. Vuosikurssimme oli sopivan heterogeeninen, ja jokaisella oli taiteen tekoon erilaiset lähtökohdat ja tavoitteet. Suomenlinnassa ryhdyin heti tekemään teoksia joka päivä. Opiskelu oli itsenäistä, ja opettajat olivat esimerkkeinä ja esikuvina. Kokeilin eri tekniikoita ja materiaaleja, ja viimeisenä vuonna löysin vanerin, joka on toistaiseksi ollut sopivan monipuolinen materiaali teoksilleni.

Opintojen jälkeen Jurvanen halusi nähdä, kuinka elämä taiteilijana lähtee käyntiin. Hän on ollut aktiivinen. Hän on hakenut ja saanut useita näyttelyaikoja ja apurahojakin. Raskailta tuntuvia kielteisiäkin päätöksiä tulee.
  – Mutta täytyy uskaltaa ottaa se riski, ei ole muuta vaihtoehtoa.

Taiteilijaelämä on vastannut Jurvasen odotuksia. Hän ei ole koskaan olettanut, että eläisi taiteen tekemisellä. Hänellä on kaksi työpaikkaa, joiden palkalla hän maksaa elämisen ja työhuonekulut. Harrastukset, kuten kuntosalilla käyminen, ovat tärkeitä istumatyön vastapainoksi.
  – Voin itse päättää aikatauluistani, mikä tarkoittaa välillä seitsenpäiväistä työvikkoa. Ajattelin aiemmin, ettei minusta ole näin itsenäiseen ammattiin, kirjanpitoon ja muihin paperihommiin, mutta itse asiassa nautin siitä. Kaikki on itsestä kiinni. Se sopii minulle.

Jurvanen löytää aiheet teoksiinsa enimmäkseen kirjallisuudesta.
– Sanat ovat niin voimallisia, että ne muuttuvat mielessäni suoraan kuviksi. Ennen kuin piirrän mitään, kirjoitan. Ammennan myös kuvataiteesta, mutten osaa nimetä tarkasti kaikkia lähteitä. En ole itse jaksanut lukea Kalevalaa tai Raamattua, joten kuuntelin molemmat äänikirjoina työhuoneellani, teoksia tehdessä. Raamatun tunteminen auttaa ymmärtämään, miten moni asia yhteiskunnassa, useat laitkin, perustuvat Raamatun etiikkaan ja ohjeisiin.

Jurvanen suhtautuu taiteen tekemiseen äärimmäisen vakavasti.
  – 90-luvulta alkaen kulttuuriin on levinnyt ironia. Varsinkaan ikävistä tunteista ei voi enää puhua, kun kaikki verhotaan keveyteen ja ironiaan. Omassa taiteessani olen tosikko. Voin viimeistellä vähäpätöisen oloista yksityiskohtaa loputtomiin. Lopputuloksesta aistii kyllä, jos jokin kohta on jäänyt puolitiehen. En ymmärrä sellaista asennetta, että kaiken pitäisi tulla ilmaiseksi. Tavoitteiden eteen täytyy tehdä töitä.”